Tämä on päälläseisontahaasteen ensimmäinen osa. Idea haasteeseen tuli Oikotie Optimaaliin -foorumilta, jossa kyselin haluaisivatko valmennettavat oppia päälläseisontaa näin netin välityksellä. Innokkaita löytyi heti, joten päätin haastaa muutkin kuin Oikotieläiset mukaan. Opin päälläseisonnan vähän aikaa sitten erittäin pätevän opetuksen ansiosta. Päälläseisonta on ensimmäinen askel kohti käsilläseisontaa. Jos siis haluat seistä myös käsilläsi, kannattaa opetella ensiksi seisomaan päällään. Tämä kehittää vartalon hallintaa ja lihasvoimaa.
Päälläseisonta vaatii rohkeutta ja totuttelua. Muista turvallisuus sillä yksikin kaatuminen voi aikaansaada pelon tunteen jolloin et uskalla enää yrittää liikettä. Tarvittaessa pyydä joku varmistamaan liikkeitä ja antamaan ohjeita (alkuun oman kehon hahmottaminen pää alaspäin voi olla haastavaa) tai tee liikkeet seinää vasten. Myös pehmusteet pään alla luovat mukavuutta liikkeeseen. Pidä kuitenkin kädet aina vakaalla ja kovalla alustalla, jotta saat niistä paremmin tukea.

Alussa päälläseisonta voi tuntua hyvinkin epämiellyttävältä. Veri virtaa eri tavalla kehossa kuin aiemmin. Kuitenkin muutaman harjoituskerran jälkeen huomaat, että paine päässä ei enää olekaan niin suuri kuin ensimmäisillä kerroilla. Harjoittelu siis totuttaa kehoa uuteen asentoon.

Tässäpä siis ensimmäinen video eetteriin! Laitathan myös kommentteihin mitä ohjeita jäit kaipaamaan ja kuinka onnistuit tässä ensimmäisessä kokeilussa.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=vTT5vHThGhU&w=420&h=315]

Toisessa osassa menemme haastavampiin liikkeisiin, joten opettele nyt näitä liikkeitä päivittäin kehonhallinnan kehittämiseksi.

Pin It on Pinterest

Share This