Hip hei! Puolentoista viikon päästä ollaan lentokoneessa menossa kohti Lontoota. MAHTAVAA! Siellä on tällä kertaa luvassa Biosignature level 2 koulutusta. Voi että odotan jo innolla tuota koulutusta. 🙂 Kurssilla pureudutaan kortisoliin, insuliiniin ja estrogeeniin joten varmasti on tiukkaa settiä luvassa. Samalla reissulla ehditään olla muutama päivä Lontoossa katselemassa paikkoja ja tuhlaamassa rahat. Koetan tehdä Lontoon reissusta tännekin ajatasaista päivitystä. Toivottavasti ehdin! 🙂
Edellisestä vaakatekstistähän virisi ihan hyvää keskustelua. 🙂 Samalla facebookin puolella juteltiin meidän Sanna-valkun kanssa lisää tästä paino asiasta.

Olen jankuttanut valmennettaville, että jos treenaa salilla niin paino nousee mutta tuloksena on kireämpi ja tiiviimpi kroppa kuin aiemmin. Olen sanonut, että lihas painaa ja kun sitä lihasta on, niin aineenvaihdunta käy nopeilla kierroksilla. Olen halunnut olla vahva! Olen halunnut olla lihaksikas! Olen halunnut ainakin paljon enemmän lihaksia kuin mitä minulla nyt on.

Mutta olen mennyt samaan lankaan kuin kaikki muutkin naiset. Olen havitellut KOKO IKÄNI pienempää painoa tai VÄHINTÄÄN pyrkinyt pitämään sen samoissa lukemissa. Halusin olla fit! Olen ihmetellyt, kun rasvaton massa on surkeissa kantimissa eikä lähde sieltä nousemaan. Olen kironnut kun rasvaprosentti on aina sama tai jopa noussut aiempaan verrattuna. No hei, jos tekee koko ajan samoja asioita ja odottaa eri tulosta, niin pitää olla tyhmä! Jos vaan koko ajan rajoittaa syömisiään, hiilareita, painoa ja milloin mitäkin, niin valitettavasti rajoittaa myös kehitystä, kroppaa ja mieltä. Kaikki tiet on auki, kun vaan painan kaasun pohjaan ja annan palaa. Onneksi sentään nyt tajusin. Enää en siis ole tyhmä, vaan ihan perhanan fiksu – vaikka itse sanonkin! 😉

Jossain vaiheessa elämääni varmasti siedin huonosti hiilareita. Hiilareiden vähentäminen oli ratkaisu ongelmaan. Se ei kuitenkaan ole koko loppuiän tuomio. Muutama vuosi sitten pelkäsin perunaa. Oikeasti! Edellisessä elämässäni EN LIIKKUNUT! Halusin olla muusikko enkä liikuntaihminen. Inhosin kaikkia “tekopirteitä” jumppapirkkoja ja liikunnanopettajia. Silloin söin hiilaria URAKALLA. Joka ikisellä ruoalla oli paahtoleipää, pastaa, perunaa, sokerista kaakaota jne. Enkä liikkunut yhtään. No ei nyt juma ole ihme jos se läski alkaa lotista, kun pituuskasvu pysähtyy. Sitten aloitin liikunnan ja nyt liikun noin 4-5h viikossa eli olen lisännyt liikuntaa semmoisen 500% siitä mitä se oli alun alkujaan. Kyllä se kroppa nyt jo sitä hiilaria kaipaa. Vaikka mulla olisikin surkeimmista surkein hiilarinsietokyky, niin siitäkin huolimatta se kaipaa enemmän hiilaria näillä liikuntamäärillä.

Enkä mä enää vetäisikään sitä sokerikaakaota paahtoleivän kanssa. Noihan on ihan kunnon GI-hiilareita, jotka pompauttaa insuliinit taivaisiin hetkessä. Nykyään osaan tehdä laadukkaampia ruokavalintoja ja suosia hiilarina pottua, bataattia, riisiä, quinoaa, kaurapuuroa jne. Monissa paikoissa tästä onkin paljon puhetta (mm. funktionaalisen lääketieteen puolella), että ruoan GI-vaikuttaa kehonkoostumukseen ehkä eniten. Kun nyt olen lisännyt hiilaria, niin minusta ei olekaan tullut ryhävalasta. Päin vastoin. Nyt siellä kropassa tapahtuukin jotain ja treenit kulkee ihan eri tavalla. Himot huonoihin hiilareihin on myös aikalailla kadonneet.

Kilpirauhasongelmat on yksi syy josta olen saanut myös päähäni, että jos musta tulee kerran ryhävalas, niin sen jälkeen en saa itseäni enää takaisin tähän kuntoon. Pelkään turhaan. Kysymys on tasapainon löytymisestä eikä siitä, että mut olisi luotu läskiksi.’

Anu hindupunnerrus

Pin It on Pinterest

Share This