Täällä ollaan Kaliforniassa! Tänne tuleminen on ollut yksi pitkäaikaisista unelmista ja nyt olen täällä. Samaan syssyyn tuli tyypilliseen tapaan yhdistettyä Biosignature level 2 koulutus Los Angelesissa. Eikä ollut huonompi idea sekään, sillä kurssilla tuli jälleen kerran kerrattua tärkeitä ravintoon ja treeniin liittyviä asioita. Tämä kurssi oli myös siinä mielessä erilainen, että pääsin juttelemaan useamman kurssilaisen kanssa. Ilmeisesti Los Angelesin aurinko saa ihmiset entistäkin sosiaalisemmiksi. 😉 

Biosignature kurssilla luonnollisesti käsitellään melko paljon rasvanpolttoa, tosin totuttua syvemmällä tasolla. Ajattelin jakaa tässä muutaman päivän tärkeimmät opit.

  1. Uni ja stressinhallinta on rasvanpolton kaikista tärkein lenkki. Ilman laadukasta unta kaikki kehossa on persietellään. Hormonit, hermovälittäjäaineet, palautuminen ja immuunipuolustus sakkaa ja rasvanpoltto muuttuu tuskaiseksi ellei jopa mahdottomaksi. Tee kaikkesi saadaksesi uni kuntoon. Rauhoita iltaa, himmennä valoja, vältä televisiota, kännykkää ja tietokonetta. Käytä lisäravinteita mikäli uni ei tule kuntoon ilman niitä. Melatoniinista on monelle apua ja sitä kurssilla suositeltiin ainakin kokeilemaan. Tosin kaikessa korostettiin sitä, että vaste ravintolisille voi olla yksilöllinen. 
     
  2. Kroonisen tulehduksen vähentäminen nostettiin kurssilla todella isoon arvoon rasvanpolttoa haettaessa. Kaikki tulehdus ei tietenkään ole pahasta ja sitäkin tarvitaan paranemisprosesseissa. Kun tulehdus muuttuu krooniseksi, se hajottaa kehoa pitkällä aikavälillä. Krooninen tulehdus estää useiden ravinteiden pääsemisen soluille pitäen meidät “aliravittuina” ja toisaalta haittaa jätteiden tehokasta poistamista kehosta. Tulehduksen poistamisen tärkeimmät kulmakivet ovat aiempaa laadukkaampi ravinto, joka sisältää kuituja, paljon erilaisia kasviksia ja laadukasta proteiinia. Luonnollisesti tärkeässä osassa on myös uni ja oikein suunnitellut treenit (kevyttä kävelyä ja painoharjoittelua pidemmillä palautuksilla ilman laktaattia).

    Tämän lisäksi apuna voidaan ravintolisistä käyttää kalaöljyä, maitohappobakteereita parantamaan suoliston kuntoa, D3-vitamiinia ja vihreää teetä. 
     

  3. Jotta harjoittelu voisi olla jatkuvaa, on ravinnon ja ravintolisien tuettava immuunipuolustusta. Mikään ei ole niin huono vaihtoehto, kuin olla jatkuvasti kipeänä, varsinkin jos harjoittelu on tavoitteellista. Varmasti kenellekään ei tule yllätyksenä, mutta immuunipuolustusta parhaiten tukevat:

    Laadukas uni. 
    Riittävä, muttei liiallinen treenaaminen (henkilön kuntotaso huomioiden).
    Terveellinen ravinto, jossa on paljon kasviravinteita.

    Käyttöön kannattaa ottaa D3-vitamiini, huolehtia suoliston kunnosta käyttämällä jatkuvasti kunnollista maitohappobakteerivalmistetta ja halutessaan voi ottaa C-vitamiinin mukaan jos immuunipuolustus on erityisen heikko tai huomaat vilustumisen oireita.
     

  4. Toimiva detox on myös yksi osa rasvanpolttoa. Detoxilla ei tarkoiteta mehupaastoja. Kun detox tehdään oikein, ei siitä pitäisi tulla mitään huonoja sivuvaikutuksia kuten päänsärkyä, heikotusta, huimausta tmv. Väitteet siitä, että huono olo olisi osa paranemista on täyttä puppua. Huono olo tulee siitä, kun kiihdytetään maksan faasi 1:stä, mutta ei lainkaan faasi 2:sta. Tästä johtuen jätteitä ei kierrätetä kehosta ulos ja tämä aiheuttaa puolestaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Fiksussa detoxissa syödään oikeaa ruokaa, kiinnittäen huomiota laatuun. Jos haluat tehdä detoxia, minimoi prosessoitu ruoka, käytä mahdollisimman paljon luomua, syö riittävästi proteiinia, jotta saat aminohappoja maksan käyttöön. Vältä alkoholia, tupakkaa ja kahvia. Pelkällä ravinnollakin saa aikaan jo hyvän detoxin eli välttämättä ravintolisiä ei tarvita mikäli niitä ei halua käyttää.
     

  5. Kaikista tärkein vinkki tulee tähän loppuun. Älä keskity hifistelyyn ennen kuin perusasiat on kunnossa! Kaikkien näiden hienoilta kuulostavien detoxien ja suolistoprotokollien jälkeen sanoma oli kouluttajilta hyvin selvä. Täytyy lähteä siitä missä nyt ollaan. Ei sieltä missä ei olla tai sieltä missä ei olla koskaan oltukaan. 

    Ylipainoinen mäkkäriruokaa mättävä rekkamies ei tarvitse detoxkikkailua. Hänen kanssa mietitään, että mitä hän olisi ylipäätään valmis tekemään parantaakseen elämänlaatua ja terveyttä. Sopisiko mäkkärimättö vain joka toisella aterialla jokaisen aterian sijaan? Tai voisiko hän tehdä 15 minuutin kävelylenkin kerran viikossa? Jokainen rasvanpolttoprojekti lähtee kuitenkin aina siitä, että nukutaan hyvin, syödään fiksusti ja liikutaan riittävästi sopivalla teholla. Perusasioista ei pääse mihinkään.

Kaikissa edellisissä kohdissa olevia ravintolisiä ei ole tarkoitus ottaa käyttöön kertarysäyksellä eikä yhtäaikaisesti. Ravintolisiä voidaan ajoittaa tarpeen mukaan ja tällöin vältytään käyttämästä kuukausitasolla satoja euroja pilleripurkkeihin. Tärkeintä on satsata rahat korkealaatuiseen ruokaan ja ostaa kunnollinen treeniohjelma. 

Poliquin Groupin toiminta on mennyt huikeasti eteenpäin näinä viimeisimpinä vuosina. Nykyiset kouluttajat ovat todellisia ammattilaisia, jotka eivät päästele sammakoita suustaan ja käyttäytyvät kuten kunnon kouluttajan kuuluukin. Vaikka kaikista asioita en ole samaa mieltä, niin paljon koulutuksissa on hyvää. Jos tästä kaikesta tiedosta osaa poimia sen olennaisen sanoman (kuten allekirjoittanut on tässä tehnyt), niin koulutuksen anti tulee olemaan taattua laatua. 

Pin It on Pinterest

Share This